Vuosi lähestyy loppuaan ja viimeistään nyt on aika suunnitella ensi vuoden markkinointia ja viestintää. Liikkeelle kannattaa lähteä markkinointisuunnitelmasta. Se on tärkeä työkalu, jonka avulla tehdään toimivaa ja tehokasta markkinointia ja varmistetaan, että toimenpiteet ovat linjassa liiketoiminnan tavoitteiden kanssa. Hyvin laadittu suunnitelma auttaa kohdentamaan markkinointipanostukset oikein ja mittaamaan niiden tehokkuutta ja toimivuutta. Hyvän markkinointisuunnitelman avulla varmistat yrityksesi lähdön uudella vaihteella tulevaan vuoteen.

Markkinoinnin tavoitteet ja mittarit 

Markkinointisuunnitelman lähtökohtana ovat selkeät ja konkreettiset tavoitteet. Ne voivat olla esimerkiksi myynnin kasvattaminen, brändin tunnettuuden lisääminen, asiakkaiden sitoutuminen tai uusille markkinoille laajentuminen. Tavoitteet kannattaa laatia SMART-mallin mukaan, eli niiden tulee olla täsmällisiä, mitattavia, saavutettavia, merkityksellisiä ja aikaan sidottuja. Näin ne ovat selkeitä ja yksiselitteisiä, sekä helppoja seurata ja mitata. 

Kun tavoitteet on asetettu, niille luodaan mittarit, jotka kertovat toimiiko markkinointisuunnitelma odotetulla tavalla. Mittareita ja tavoitteiden täyttymistä tulee seurata säännöllisesti ja seurannan perusteella voidaan optimoida ja tehdä tarvittavia muutoksia suunnitelmaan. Suosittelen kuitenkin tekemään pitkäjänteisiä suunnitelmia ja välttämään isojen muutosten tekemistä lyhyellä syklillä.

Kohderyhmän määrittely

Kuka asiakkaamme on, mitä hän arvostaa, mitkä hänen haasteensa ja toiveensa ovat? Mikä asiakkaitamme yhdistää? Markkinoinnissa on erittäin tärkeää tuntea kohderyhmänsä. Ihanneasiakkaista on hyvä määritellä yksi tai muutama ostajapersoona. Ostajapersoonalle määritellään demografiset tiedot, kuten ikä, sukupuoli ja alueellinen kohdistus, sekä arvot, kiinnostuksen kohteet ja käyttäytyminen. 

Kohderyhmän tunnistaminen ja määrittäminen auttaa valitsemaan oikeat kanavat viestintään ja mainontaan, sekä määrittelemään viestintätyylin, jolla puhutella asiakkaita. Kun viestintä on suunniteltu kohderyhmän näkökulmasta, siitä tulee aidosti puhuttelevaa ja vaikuttavaa sekä herättää kohderyhmän kiinnostuksen.

Markkinointibudjetin suunnittelu

Budjetti on yksi markkinointisuunnitelman tärkeimpiä asioita.  Markkinointibudjetti tulee laatia realistisesti, jotta tiedetään, mihin toimenpiteisiin varoja on käytettävissä. Budjetti jaetaan markkinoinnin eri toimenpiteisiin ja toimintoihin, kuten maksettuun mainontaan, asiakasviestintään tai vaikka uusien markkinointiteknologioiden käyttöönottoon. Myös budjettia tulee seurata ja päivittää tarvittaessa.

Markkinointikanavien valinta

Markkinointikanavia ja medioita valittaessa, kannattaa ensin miettiä missä kohderyhmän tavoittaa parhaiten ja missä kanavissa potentiaaliset asiakkaat viettävät aikaa. Tarjottavilla tuotteilla ja palveluilla sekä kohderyhmän ikärakenteella on suuri merkitys kanavavalintoja tehdessä ja esimerkiksi sosiaalisen median kanavia valittaessa.

Vaikka asiakashankinta ja kiinnostuksen herättäminen uusissa potentiaalisissa asiakkaissa on tärkeää, tulee markkinointia suunnitellessa muistaa myös nykyiset asiakkaat. Sähköpostimarkkinointi on yksi tapaa osoittaa sitoumuksensa heihin, sekä heidän huomioimisensa myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Monikanavaisuus on tänä päivänä tärkeää. Hakusanamarkkinoinnin avulla houkutellaan vierailijoita tutustumaan tarkemmin palveluihin ja tuotteisiin. Digitaalinen mainonta, kuten erilainen banneri- tai videomainonta, sosiaalisen median maksettu mainonta ja sisältömarkkinointi, on usein tehokasta, helposti kohdennettavaa ja mitattavaa. Silti kannattaa pitää mielessä edelleen myös printtimainonta. Varsinkin tiettyyn alaan tai harrastuksiin liittyvät lehdet saavat runsaasti lukuaikaa ja niiden parissa viihdytään. Silloin aiheeseen liittyvä ilmoituskin huomataan ja siihen tutustutaan usein perusteellisesti. Hyvin tehty natiivimainonta, eli tarjottavaan palveluun tai tuotteeseen liittyvä artikkeli joko digi- tai printtimediaan, on myös erittäin hyvin toimiva vaihtoehto. 

Mikäli käytössä on suurempi markkinointibudjetti, on televisiomainonta tai ohjelmayhteistyö erittäin varteenotettava vaihtoehto, kuten myös ulkomainonta.  Näiden avulla voidaan kasvattaa tehokkaasti bränditunnettavuutta suurille yleisöille.

Vuosikellon luominen

Kun kohderyhmä on määritelty, ydinviestit mietitty ja kanavat valittu, on suositeltavaa tehdä markkinointitoimenpiteistä vuosikello. Vuosikellossa huomioidaan mahdolliset sesongit ja parhaat ajankohdat markkinointikampanjoille. Siihen kannattaa täyttää myös orgaaninen markkinointi, eli milloin julkaistaan sosiaalisen median kanavissa tai miten usein lähetetään esimerkiksi lehdistötiedote. Vuosikello voidaan luoda esimerkiksi PowerPoint-ohjelmalla. Pääasia on, että sitä saa helposti kokonaiskuvan vuoden markkinointitoimenpiteistä ja raamit markkinoinnin tekemiseen vuoden aikana. 

Apua markkinointisuunnitelman tekoon

Markkinointisuunnitelman laatiminen vaatii paneutumista, mutta se on tärkeä toimenpide, yrityksen menestykseen ja liiketoimintatavoitteisiin pääsemiseksi. Hyvän markkinointisuunnitelman avulla markkinoinnista ja näkyvyydestä tulee suunnitelmallista, tehokasta ja toimivaa. 

Tarvitsetko apua markkinointisuunnitelman tekoon? Ota yhteyttä, niin tehdään yhdessä yrityksellesi suunnitelma, jonka avulla varmistat, että yrityksesi lähtee uudella vaihteella tulevaan vuoteen niin markkinoinnin kuin myynninkin osalta!

Heidi Westerlund